
Kaisa Illukka
Kuva- ja esitystaiteilija
TeM, TaM Kaisa Illukka (s. 1978) on Helsingissä toimiva taiteilija, joka on valmistunut maisteriksi sekä Teatterikorkeakoulusta (esitystaide ja -teoria) että Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta (lavastustaide, kuvataidekasvatus). Lisäksi hän on opiskellut mm. Aalto-yliopiston Creative sustainability -ohjelmassa sekä taiteentutkimusta ja ympäristötieteitä Helsingin yliopistossa.
​
Olen liikkunut aina esitystaiteen ja -tilan sekä kuvataiteen välimaastossa, ja keskittynyt erityisesti ekologiseen kokemukseen ja unohdukseen; olen toiminut teoksissa mm. kääpien, sienirihmastojen, mehiläisten, hiekan, viljan ja arkkibakteerien kanssa. Tällä hetkellä suuntaudun poliittisen ekologian kysymyksiin, ja tarkkailen sen esityksellisesti kiinnostavia ilmiöitä. Jos haluan taiteilijana tutkia suhdettani evoluution ihmeisiin, minun on samalla katsottava ikävää kuvaa näiden ihmeiden vähentäjistä. Koska pelkkä subjektiivinen metsäkokemus ei enää riitä.
​
Yhteystiedot: kaisa.illukka(at)gmail.com
CV
Kaisa Elina Illukka
s. 7.4.1978 Savitaipale
Koulutus
2020 Taiteen maisteri / kuvataidekasvatus, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
2014 Teatteritaiteen maisteri / esitystaide ja -teoria, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
2012 Taiteen maisteri / lavastustaide, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
2010–2011 Creative sustainability -sivuaine, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
2010 Ympäristöaineiden monitieteinen opintokokonaisuus, Helsingin yliopisto
1998–99 Teatteritieteen ja estetiikan opinnot, Helsingin yliopisto
1997–98 Graafinen suunnittelu, EVAMK
Näyttelyitä
2022 Meijerin metsä, Taidekeskus Antares, Sippola
2021 Tragedia metsässä, Yö Galleria, Helsinki
Mirrored, Muu Helsinki nykytaidekeskus
X-treme X-stiches, Stoa, Helsinki
2020 Homepage project, online-galleria
2018 Sustainable Revolution, Espoo
2016 Pixelache – Interfaces for Empathy, Helsinki
2014 Shaping the Shared World, Kapkaupunki
2013 MoA2013, Helsinki
2011 PQ11, Praha
2011 Stories from the Baltic Sea, Helsinki
2011– Suomalaisten metsät, Lusto/Punkaharju (näyttelysuunnittelu)
2007 PQ07, Praha
Apurahat
2023 Kordelinin säätiö
2022 Koneen säätiö
2021 Taiteen edistämiskeskus
Kordelinin säätiö
Kimmo Kaivanto Foundation
2020 Koneen säätiö, korona-apuraha
2018 Samuel Huberin Taidesäätiö
2017 Taiteen edistämiskeskus, ½-vuotinen taiteilija-apuraha
2017 Kordelinin säätiön residenssiapuraha
2015 Koneen säätiö
2013 Koneen säätiö
2011 Taike, matka-apuraha
2008 Kalevala Korun Kulttuurisäätiö
2008 SKR Uudenmaan maakuntarahasto
2007 Suomen kulttuurirahasto
2006 Antti Matikan säätiö
Esityksiä
2022-23 Runonkerääjä
2016-2023 Apifilia / I Can’t Even Make A Flower, Helsinki, Rooma, Praha, Turku
2019 Egg, videoperformanssi, Ice Hole -verkkojulkaisu
2017 Esitystaiteilijan metsäesitelmä, Helsingin työväenopiston Metsäsymposium
2014 Mehiläisaktivistit, Helsinki
2009 Kaikki yhteiset asiat, Esitystaiteen seura, Helsinki
2008 Esitys merinäköalalla (koiran kanssa/koiralle) – II muistio ajasta, Kiasma-teatteri, Helsinki
2006–2007 Par cour – Rakkaudesta kahteen seinään, Helsinki
2006–2007 Herra Tossavainen – I muistio ajasta, Helsinki–Tukholma–Hamar–Trondheim
2005 Zeckett II, Helsinki
2005 Liikkumatta – elävää kaupunkirunoutta, Ateneum, Helsinki
2005 Studio 5, Teak, Helsinki
2005 Pelto - Ankara moraliteetti, Teak, Helsinki
2004 Neiti Aika ja Archaean arvoitus, Helsinki
​
Residenssit
2020 Kotiresidenssi, Koneen säätiö
2018 Villa Lante, Rooma
Julkaisuja
Itsevarmasta metsäsuhdepuheesta kammottavaan ja epävarmaan - Luonnon poliittisuus kasvatuksessa. Taidekasvatuksen maisterin opinnäyte, Aalto-yliopisto 2020.
Taidehaukka; taide ja ekologia -esseepalsta, Nuorten Luonto 2019–
“Kodittoman kotiinpaluu”, Nuori Voima -verkkolehti
”Metsätaitokilpailu”, Elonkehä 4/2017
Kokemuksellisen ekologian harjoituksia esityksissä Pelto - Ankara moraliteetti ja Studio 5. Esitystaiteen ja -teorian maisterin opinnäyte, Teatterikorkeakoulu 2014.
”Platform – Practice of How to Change the World”, artikkelikokoelmassa This and That, 2014.
”Kokonaisvaltaista kuvittelua – Platform aktivistitaiteen kehittäjänä”, Esitys 3/2013
Ympäristöherkkien esitysten luonnosta. Lavastustaiteen maisterin opinnäyte, Aalto-yliopisto 2012.
Opetustöitä
2019-2021 Maisterin opinnäyteohjauksia, Aalto-yliopisto Lavastustaiteen ko.
2019 Ympäristötaidetehtäväkokonaisuuden suunnittelu erityislapsille, Leijonaemot ry
2019 Töölön yhteiskoulu, opetusharjoittelu
2017– Vantaan aikuisopiston tuntiopettaja
2018 Taidetyöpaja, Annantalo
2018 Aula-koti (Hki), opetusharjoittelu
2018 Espoon kuvataidekoulu (opetusharjoittelu)
2017 Tampereen yliopisto (opetusharjoittelu)
2016–2017 Snadien Artsumpi Stadi, Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen taideprojekti
PQ 2015, workshop-opettaja
Luentoja posthumanismista ja esitystaiteesta Aalto-yliopistossa ja Esitystaiteen seurassa 2014–2016, 2019
2011 Ympäristötoimintapäivät, Taide ympäristöaktivismina -opettaja,
Freelance-ympäristökasvattajana erilaisissa tehtävissä Luonto-Liitossa 1995-1996, 2008–2015
2008-2009 Metropolia-ammattikorkeakoulu, lavastusopettaja
2004–2009 Lavastusopettajana peruskoulujen teatteriprojekteissa
Jäsenyydet ja luottamustoimet
MUU ry
Yö Ry
Esitystaiteen Seura 2005 (pj. 2017–2018)
Esitystaiteen keskus, hallituksen jäsen 2017–19
Lavastus- ja pukusuunnittelijat
Luonto-Liiton valtuusto- ja hallitusjäsenyyksiä vuosina 2008–2012